Tiedostusvälineille – julkaisuvapaa heti

LEHDISTÖTIEDOTE

Joskus toiste ei minua enää ole (1918)

Katriina Rosavaara

Galleria Elverket 7.4.–13.5.2018

 

Galleria Elverketin kevään avaa Katriina Rosavaaran näyttely Joskus toiste ei minua enää ole (1918). Näyttely käsittelee Suomen sisällissodan 1918 tapahtumia ja niihin liittyvää vaikenemista. Galleriaan rakennettu installaatio käsittelee sotaan ja sen jälkitapahtumiin liittyvää hiljaisuutta ja muistamattomuutta. Esillä on Tammisaaren vankileirillä olleiden ihmisten tekemiä muistoesineitä ja leirillä sairaanhoitajana työskennelleen Edith Sjöstenin päiväkirjamerkintöjä. Historiallisista esineistä luodaan näin nykytaiteen kontekstissa näyttelyvieraalle reitti, jonka äärellä hän voi kohdata oman suhteensa vuoden 1918 tapahtumiin. Näyttely kertoo siitä, miten nykytaide voi luoda uusia näkökulmia historiaan ja muuttaa käsityksiämme sen luonteesta.

Taiteilija kertoo itse seuraavaa: ”Näyttelyn esineistö on sellaista, jonka vangit ja leirillä työskennellyt sairaanhoitaja ovat halunneet säilyttää. He ovat tallettaneet esineet eri arkistoihin. He halusivat muistaa ja muidenkin muistavan, mitä tapahtui 1918 Tammisaaren vankileirillä. Tallentaminen oli heidän oma ja vapaaehtoinen valintansa. Tässä he pystyivät käyttämään valtaa, joka vankileirillä oli otettu heiltä pois.” Näyttelyssä kävijä voi työstää muistamattomuuden traumaattisuutta kohtaamalla esineitä, jotka ovat nimenomaan tehty muistuttamaan.

Rosavaaran mukaan ”näyttelyssä on kyse muistamisesta, muistuttamisesta, muistamisen mahdottomuudesta, muistamattomuudesta, vallasta ja väkivallasta. Ihmismieli toimii niin, kun jokin on liikaa, sietämätöntä, voi koko asia tai tapahtuma kadota muistista vaan ei mielestä. Unohdettu asia voi säilöytyä ja kulkea eteenpäin seuraavalle, vaikkei kumpikaan osapuoli sitä edes varsinaisesti huomaisi.” Toinen syy säästää leivänpalasia niukoissa olosuhteisa saattoi olla se, että ne antoivat toivoa paremmasta. Leivänpalanen oli toivoa täynnä.

Katriina Rosavaara on tutustunut arkistoihin taiteilijan vapaudella, ei tutkijana ja siitä syystä hänen päätelmänsä ottavat myös vapauksia, joita tutkijalla ei ole. ”Vankileirin vartijoiden päiväkirjoja tai muita vastaavia muistiinpanoja en löytänyt. Ehkä en osannut etsiä oikeasta paikasta, tai sitten niitä ei vain todella ole. Luin Kansallisarkistossa vankileirin papin päiväkirjaa. Siihen ei ole merkitty juuri mitään. Maininnat esimerkiksi vankileirillä kuolleista alkavat vasta kuukausia päivämerkintöjen alkamisen jälkeen.” Sen sijaan vankileirillä työskennellyt sairaanhoitaja Edith Sjösten kirjoittaa yksityisessä päiväkirjassaan vapaammin leirin kärsimyksestä ja kurjuudesta.

Rosavaara kokee että vuoden 1918 jälkeen Tammisaaressa ”tapahtui ehkä niin, että yritettiin olla kuin ei mitään olisi tapahtunut. Vankileirihän oli kuin valtio kaupungissa, sanottiin, emme tienneet mitä siellä tapahtui. Aika kului. Päivä päivältä oli vähemmän niitä ihmisiä, jotka olivat itse eläneet silloin ja enemmän niitä, joille ei kerrottu mitään. Tammisaaressa kasvanut ystäväni kertoi, ettei hän tiennyt vankileiristä tai sen tapahtumista mitään, ennen kuin opiskeluaikoina. Asiasta ei puhuttu. Aivan kuin sitä ei olisi ollut olemassa, tai niin kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut.” Näyttelyn tarkoituksena onkin tarjota paikka, jossa kohdata muistamattomuus ja menetys muistoesineiden edessä kaikessa rauhassa eläytyen. Galleria muodostaa neutraalin tilan, jossa värittyneen historian sijaan on mahdollista kohdata yksilöiden kokemus ja edistää yhteisön parantumista.

KuM Katriina Rosavaara (1975) on kuvataiteilija ja kirjailija, joka on opiskellut niin Aalto-yliopistossa kuin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Hän on monialainen taiteilija, joka on tehnyt lyhytelokuvia, performansseja yhteisteoksia ja kirjoittanut lastenkirjoja. Galleria Elverketin näyttelyä on edeltänyt kahden vuoden taiteellinen tutkimus.

 

Lehdistötilaisuus 4.4. klo 11.00.

 

Ti-pe 13-17 | La-su 11-17